|
Perheen ensimmäinen mäyräkoira
oli ”maantiellä jalostettu” Mauri, mamman kultapoju, joka
vahti hyvin äidin kassin ja nukkui mamin kainalossa peiton
alla tai samalla tyynyllä. Mauri eli kanssamme melkein 10
iloista ja hyvää vuotta. Liikenteessä tapahtuneen törmäilyn
vuoksi jouduimme itku silmissä lähettämään hänet odottamaan
meitä sateenkaarisillalle.
Maurin jälkeen
ajattelin, että en koskaan enää ota mitään lemmikkiä, koska
luopuminen teki niin kipeää.
 |
Kuitenkin jo vajaan puolen
vuoden kuluttua koti tuntui niin hiljaiselta ja elämä
tylsältä, että meille muutti pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira
Iitu Inkeri Töllimäen kennelistä Naantalista. Iitu täytti
meille muuttopäivänään 4 vuotta ja oli hyvin kasvatettu,
todella kiltti ja sopeutui uuteen kotiin nopeasti. Ja taas
tuli mamman tyynyllä ahdasta. Iitu nautti olostaan ja
fiksuna tyttönä huomasi nopeasti miten perhe pyöritetään
iloisen hännän ympärille. |
|
Pikkuhiljaa perheen lepsuilun
vuoksi ”kuulo” alkoi huonontua kaikelle muulle paitsi
jääkaapin oven narahdukselle, no, sitä saa, mitä tilaa…
Iitulla on tällä hetkellä monta tärkeää virkaa: hän pitää
olohuoneen sohvaa paikallaan, vahtii kotipihan, pitää Lahjan
kurissa ja herran nuhteessa ja putsaa nirsoilevan Lahjan
ruokakupin. Tulevaisuudessa hän varmaan opettaa Lahjan
jälkikasvunkin ei ihmisten-, vaan koirientavoille ;=) Rouvan
pelko on oleva viisauden alku! |
