  
  

|

GEWÜRTZTRAMINER RISQUE-TOUT
(i.
Inter Nos Donelli e. Gewürtztraminer Inimitable) eli kotoisammin
Luca, väriltään punainen, syntyi 20.4.2005 Ruotsinpyhtäällä.
R-pentueessa on kaksi urosta ja kaksi narttua, joista Luca
muutti Turkuun aurinkoisena kesäkuun päivänä 2005. Toisen koiran
ottaminen oli ”kummitellut” mielessä jo pitkään, enkä oikeastaan
edes muista, miksi päädyin juuri pitkäkarvaiseen kääpiömäyräkoiraan.
Kun päätös oli tehty, otin yhteyttä Aila Pekkariseen, jolla olikin
tarjota minulle seuraavasta syntyvästä pentueesta aivan ihana oma
vauva.

Luca muutti uuteen
kotiinsa kahdeksan viikon ikäisenä. Alusta saakka Luca on ollut
erittäin kiltti ja helppo koira, ei todellakaan nimensä mukaisesti
mikään huimapää (Risque-Tout = huimapää), vaan rauhallinen mutta
määrätietoinen ja oman arvonsa tunteva mäykky. Myös isoveljensä
Niken sydämen Luca sulatti aika pian ja nyt lelut ja luut jaetaan
ilman riitaa. Koska Niken kohdalla näyttelyura jäi toteutumatta,
päätin Lucan kanssa ainakin kokeilla, onko pojalla rahkeita ja niitä
tuntuu olevan. Lucan näyttelytulokset löydät hieman alempaa.


© Anu Snellman
Lucan lempipuuhaa
on leikkiä palloilla Niken kanssa ja repiä kaikilta pehmoleluilta
silmät ja nenä irti… Myös tyhjien vessapaperirullien hajottaminen on
mukava harrastus. Luki Luca kerran Aku Ankankin tarkasti kannesta
kanteen, minkä jälkeen pikkuista paperisilppua oli joka paikka
täynnä. Pikkumäykky nukkuu ”mamman” ja veikan vieressä, peiton alla
kerällä.Vaikka Lucaa ei ole kovin kovalla kädellä koulutettu,
tottelee se erittäin hyvin ja rakastaa juoksemista vapaana metsässä.
Tosin voi olla, että tässäkin asiassa Luca on tyypillinen mäykky,
joka miettii, ettei kannata karata, koska kotona on ruokaa ja namia.

|
| |
Lucan
näyttelytuloksia
|
näyttely |
tuomari |
tulos |
arvostelu |
| |
|
|
|
| Eckerö KV
23.9.2006 |
John Hiddes |
ERI1, PU,
VSP, SERT ja CACIB |
Ilahduttava kääpiöuros. Erinomainen pää ja
ilme. Oikein kiinnittyneet
korvat. Erinomainen luusto ja jalat. Kaunis kaula. Kantaa
itsensä
erittäin hyvin. Vahva selkälinja, hyvät kylkiluut. Hyvin
kulmautunut.
Hyvä häntä. Kaunis turkin laatu ja väri. Liikkuu edestä
erittäin hyvin,
takaa hieman ahdas. |
| 17.9.2006 Köyliö
(ryhmänäyttely) |
Ligita Zake |
ERI2, PU2, VARA-SERT |
Kaunis
nuori uros. Kaunis pää. Suora ja vahva selkälinja.
Tasapainoinen kroppa. Tarpeeksi pitkät kylkiluut. Seistessä
edestä hieman ahdas. Liikkuu kauniisti vapaassa narussa.
Erinomainen temperamentti. |
| Porvoo 10.9.2006 |
Thorbjorn Granheim |
ERI1, PU4, Vara-Sert,
ROP-JUN |
Erittäin
hyvä tyyppi. Hyvin kehittynyt pää. Erittäin upealinjainen
kroppa. Kaunis tasapainoinen selkälinja. Erittäin kaunis
turkin laatu ja väri. Erinomainen etuosa. Hyvä luonne. |
| Hämeenlinna KV
27.8.2006 |
Erica Pettersson |
ERI1, PU, ROP, RYP2,
SERT
ja
CACIB |
Jalo
kokonaisuus. Kaunis pää ja hyvä kaula. Tasapainoiset
kulmaukset
edessä. Vaatimaton eturinta. Riittävä rintakehän pituus.
Kaunis ylä-
ja alalinja. Erinomainen lantio. Liikkuu tasapainoisesti.
Kaunis karva.
Hyvin tyypillinen rotunsa edustaja. |
| Raisio 13.8.2006 |
Erwin Deutscher |
ERI2
|
Oikeanlainen tyyppi. Todella hyvä kroppa ja kaunis pää.
Erinomainen turkki. Hyvä purenta ja silmät. Erittäin hyvä
selkälinja ja
kulmaukset.Toinen etutassu hieman ulkoneva. Erittäin hyvät
liikkeet. |
| Karjaa 5.8.2006
(ryhmänäyttely) |
Markku Mähönen |
ERI1, PU, VSP ja SERT |
Mittasuhteiltaan oikea. Kaunis pää ja hyvä kaula. Köli saisi
vielä hieman kehittyä, muuten hyvä rungon volyymi. Hyvät
kulmaukset. Liikkeessä hyvä askelpituus. Erinomainen
karvapeite, hyvä luonne. |
| Karjaa
09.07.2006 |
Astrid
Aas-Lundava |
ERI2, PU2,
Vara-Sert |
Hyvin
kaunis uros, kaunis pää ja ilme, eleganttinen kaula.
Riittävä säkä, kaunis ylälinja, vähän lyhyt olkavarsi. Hyvin
kulmautunut edestä ja takaa, suorat liikkeet, liikkuu
erittäin hyvin. |
| Helsinki 10.6.2006
Euroopan Voittaja 2006, |
Bo Skalin |
ERI1, SERT, ROP, EuJW-2006
|
Erittäin kaunis pää ja
ilme. Kaunis kaula. Hyvä selän pituus. Hyvin
kannettu häntä. Kantaa itsensä erittäin hyvin.
Polvikulmauksia voisi
olla hiukan enemmän. Mukava luonne ja hyvä asenne. |
| Helsinki,
pääerikoisnäyttely 8.6.2006 |
Paul Stanton |
ERI2 VASERT |
Elegantti,
hyvä balanssi. Kaunis pää, hyvä pään pituus, kauniit silmät
ja pigmentti. Voisi olla enemmän alaleukaa sekä jonkun
verran kuivemmat huulet ja kaulan iho. Hyvä kaula, hyvä
eturinta, "jyrkät" hartiat, hyvät olkavarret, hyvä luusto.
Jonkin verran ulkonevat etutassut, jokunen litteä kylkiluu
alhaalla. Erittäin hyvä takaosa, hyvät lihakset, kaunis
turkki ja erittäin hyvä selkä. Liikkuessa tarvitsee
stabilisoida etuliikkeitä. Harmoniset sivuliikkeet. |
| Helsinki Aptus
20.5.2006 |
András Korósz |
ERI1 PU VSP SERT |
Todella
kaunis junioriuros, tarpeeksi vahva. Erittäin hyvä etuosa.
Kaunis urosmainen pää. Vakaa ja suora selkälinja. Erittäin
hyvät kulmaukset. |
| Pöytyä
07.05. 2006 (ryhmänäyttely)
|
Juta Haranen,Viro |
ERI2 PU4 |
1-v.
junioriuros, jolla urosmainen pää ja ilme. Hyvä purenta ja
silmät, eturinnan tarvitsee kehittyä. Hyvät kulmaukset,
ikäisekseen vahva selkä, reippaat rodunomaiset liikkeet. |
| 23.4.2006 Lahti
|
Unto Timonen |
ERI1 PU3, SERT |
Hyvät
mittasuhteet, kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula. Etuosaltaan
vielä hieman kapea. Rintakehä voisi olla hieman pidempi.
Hyväluustoiset raajat, hyvät käpälät. Hyvä ylälinja
seistessä. Hyvä polvikulma. Liikkuu hyvin sivulta. Kaunis
turkki. |
| 19.3.2006 Tampere |
Dick Rutten, Alankomaat |
ERI2 |
11-months, excellent type, very good head deepression, wellsetted
ears, correct eyes, scissor bite, level back. Enough forechest,
wellangulated front & rear, beautiful coat, enough movement quality
|
| 22.1.2006 Turku |
Paula
Heikkinen-Lehkonen |
ERI1 PU4 vara-sert |
Erittäin hyvin kehittynyt ja tarpeeksi vankka nuori uros. Hyvä pään
pituus, täyteläinen kuono, isot vahvat hampat. Rintakehässä jo
mukavasti tilavuutta ja eturinnassa täytettä. Erinomainen
taka-osa. Varma ja iloinen käytös. Kovin nuori vielä, mutta
erittäin lupaava
|
|
16.10.2005
|
Esko Nummijärvi |
PEN1 |
Erittäin hyvä tyyppi. Vähän tottumattomasti esiintyvä uros, jolla
eritttäin kaunis urosmainen pää. Hyvä kaula. Pysty häntä. Vähän
lyhyt rintakehä. Erinomaiset raajat. Hyvä karvapeite.
Pitäisi esiintyä ja liikkua paremmin. Etuliikkeet hieman
ylikorostuneet.
|
|
|